tiistai 16. syyskuuta 2008

EU:n laajeneminen ja tulevaisuus




Suomi on yksi Euroopan unioinin 27: stä jäsenvaltiosta. Euroopan unioini on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka alueella on asukkaita n. 500 milj. Se perustettiin Toisen maailmansodan jälkeen tuomaan rauhaa Eurooppaan.


Laajeneminen

EU laajenen koko ajan ja tälläkin hetkellä jäsenyyskeskustelut ovat käynnissä esim. Turkin kanssa. Kaikki maailman valtiot eivät kuitenkaan voisi ainakaan tällä hetkellä liittyä Euroopan unioniin, sillä jäsenmaiden pitää täyttää tietyt kriteerit, ennen kuin voivat liittyä. Näitä kriteerejä ovat demokraattisten insituutioiden vapaus, oikeusvaltioiden periaatteet, ihmisoikeuksien toteutuminen ja toimiva markkinatalous. Erityisesti juuri Turkin liittyminen on herättänyt suurta keskustelua. Ihmisoikeusasiat eivät esimerkiksi ole Turkissa aivan kohdallaan (mm. naisten ja miesten välinen tasa-arvo). Uusia lakeja on kuitenkin pistetty voimaan asioiden parantamiseksi, mutta niiden toimeenpano ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi Turkin rahapolitiikka ei ole kunnossa.
Tässä esim. yksi Tukkia liittymistä vastaan esitetty kommentti netistä:

"Turkki ei kuulu Länsi-Eurooppaan maantieteellisesti eikä kulttuurisesti. Rajana on Bosborin salmi. Osa Turkkia on salmen länsipuolella mutta esimerkiksi yhdyskuntarakenne poikkeeaa jyrkästi salmen itäisellä puolella. Siellä alkaa varsinainen "roihala". Täydellinen sekamelska verrattuna länsipuolen järjestykseen. " - "Jääkäri", plaza.fi palstalla

Mitä itse olemme mieltä? Mielestämme turkista olisi ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä EU:lle. Luultavasti Eu:lta menisi paljon resursseja Turkin epäkohtien korjamiseen, joita on paljon. Lisäksi emme nää Turkin täyttävän kriteerejä, jotka ovat annettu kaikille jäsenvaltioille. Turkki ei ole pinta-alaltaan edes kokonaan Euroopan puolella, joten voimmeko luokitella sitä Eurooppaan, kun emme luokittele Venäjääkään? Ja ajatus siitä, että Turkin "gigolot" olisivat osa Euroopan unionia kuulostaa melko vieroksuttavalta (emme siis tarkoita mitenkään rasistisesti, mutta noh....).

Eikö EU ole toimiva kokonaisuus jo tämänhetkisessä koossaan. Miksi ihmeessä sitä pitäisi väkisin laajentaa? Joitain nykyisiäkin jäseniä voitasiin karsia pois. Esim Romania ja Burgaria otettiin mielestämme aivan turhaan mukaan, vaikka mitään tarvetta ei ollut. Sen seurauksena esimerkiksi Suomessa on näiden maiden kansalaisten tekemien rikosten määrä kasvanut.

Tulevaisuus

Pitäisikö EU:sta muodostaa liittovaltio? Pitäisikö EU:lla olla yhteinen perustuslaki? Ensinnäkin jos EU:sta tulisi liittovaltio, valtioiden suvereniteetti kumoutuisi, kulttuurit kuolisivat, emmekä enää ehkä kokisi olevamme Suomalaisia. Lisäksi jäsenmaiden päätöksentekovalta vähenisi, koska kaikki olisivat vain yhtä samaa liittovaltiota.
Meillä on myös melko kielteisiä mielipiteitä EU:n perustuslaista. Voisi olla aika vaativaa luoda yksi yhtenäinen perustuslaki kun kaikki jäsenvaltiot ovat kuitenkin niin erilaisia; eri uskonnot,kulttuuri ja historia.


-Santeri ja Mervi

kuva täältä

Ei kommentteja: