torstai 18. syyskuuta 2008

Marjanpoimijat

Näin eilen pätkän A-studiosta jossa puhuttiin Kiinasta ja Thaimaasta Suomeen marjoja poimimaan tulevista ihmisistä ja heidän työoloistaan. Aiemmin olin luullut toiminnan olevan reilua, mutta ohjelma kertoi muuta.

Työntekijät joutuvat keräämään varat lentolippuihin sukulaisiltaan tai ottamaan lainaa ja ovat näin ollen Suomeen tullessaan jo valmiiksi veloissa. Suomessa heidän täytyy maksaa asumisestaan joka vaikutti alkeelliselta ja ahtaalta: samassa huoneessa asui ehkä yli 20 ihmistä, eikä liikkumatilaa juuri ollut.
Työajat olivat aamu neljästä ilta kymmeneen.

Palkka on puolukoista 1e/kg. Eli puolukkaa tulisi poimia 1200 kg jotta työntekijät pääsisivät omilleen, eli tämä raha menee majoitukseen ja matkoihin. Heille luvataan että viikossa saa kerättyä 1000 kiloa mutta useimmat olivat saaneet vain 300-500 kg/vko. (Tätä voi osin selittää huonolla marjavuodella.)

Tämä tuntuu ainakin omasta mielestäni nykypäivän orjatyövoimalta. Kukaan ei sallisi tällaisia työoloja suomalaisille tai muille länsimaalaisille.
Viranomaisetkaan eivät kuulemma voi puuttua toimintaan koska tämä on yksityisten yritysten toimintaa. Mielestäni omituinen kannanotto viranomaisilta sillä yksilöiden touhuihinhan heillä juuri on oikeuksia vaikuttaa, miksei tähänkin? Onko lainsäädännössä kehitettävää vai joidenkin ihmisten moraalissa?

Ei kommentteja: