Homopariskuntien siunaaminen kirkossa

Heipä hei. Mitä mieltä ihmiset ovat siitä, että kirkossa on alettu siunata avioliittoon nyt myös homoseksuaaleja mies- ja naispareja? Otan aiheen puheeksi, koska mitään edes läheltä liippaavaa ei taida blogissa olla. Sitä paitsi nyt kun tunneilla on puhuttu kaikista tärkeistä yleisistä yhteiskunta-asioista, eduskunnasta ja vallan jakaantumisesta, haluan keskusteluttaa aihetta, joka ei kosketa näitä mitenkään.

Itse aloitan mielipiteenpurkaukseni sillä, että en uskonnottomana ihmisenä ymmärrä, miksi homoseksuaaliset pariskunnat tahtovat välttämättä kirkollisen siunaamisen. Uskovainen homoseksuaali on raskasta olla, koska the pyhä kirja eli Raamattu niin suoraan homouden tuomitsee. Ei ole helppoa uskoa jumalaan, joka niin sanotusti pitää sinua saastaisena.

Tämän voi toki kiertää. Raamattuhan ei ole jumalan luomus vaan ihmisen kirjoittama, ja sen kirjoittamisen aikaan homoseksuaalisuudesta tiedettiin paljon vähemmän, sitä todella pidettiin epäluonnollisena ja sairautena, jonka ihminen tai tämän vanhemmat olivat itse aiheuttaneet. Nykyään homous on todettu luonnolliseksi ja terveeksi poikkeamaksi, jota esiintyy myös eläimillä ja johon vaikuttavat geenit, eivät elintavat tai ihmisen tekemät vääryydet (tai oikeudet, ei sen puoleen). Se on yhtä paljon ihmisen itsensä määriteltävissä kuin vaikka silmien väri.

Jos homoseksuaali siis kokee voivansa uskoa jumalaan ja feidata vain ne "miehimykset eivät pääse taivaaseen" -kohdat, en käsitä, miksi nykypäivän ihan fiksu ja moderni kirkko ei näitä pareja voisi siunata. Siunaaminen ei vahingoita ketään, mutta kahden ihmisen se saa liitettyä yhteen monen ihmisen elämänkatsomuksen mukaan paremmin kuin pelkkä maistraatissa suoritettu parisuhteen virallistaminen.

Raamattuun ei voi tukea asioissa, joista kirjan kirjoittamisen aikaan tiedettiin yhtä paljon kuin kuuraketeista. Vanhan testamentin käskyjä ei voi hartainkaan uskovainen nykypäivänä monessa kohtaa noudattaa, koska maailma on muuttunut. Maailma on muuttunut ja ihmisten tieto lisääntynyt, miksi siis pitäisi jumittaa vanhoissa käskyissä vain siksi, että joku on tuhansia vuosia sitten ollut tätä mieltä? Me emme kivitä avionrikkojia emmekä polta jumalille härkäuhreja takapihallamme, vaikka Raamattu tähän kehottaakin, miksi kirkko siis ei voisi vihkiä homopareja avioliittoon, vaikka Raamattu sen kieltääkin?

Alueellista tasa-arvoa + hammashuoltoa (Teija & Eeva)

Murrosiän jälkeen, noin 18-20-vuotiaana, kun ihmisen koetaan "viisastuneen", puhkeavat suuhun viisaudenhampaat. Seuraava neuvoni on ilmainen: Tampereen lukiolaiset, aloittakaa jo nyt jonottaminen niiden poistoon, sillä täällä saa hammaslääkärijonossa odotella jopa vuoden. Ei sovi kuitenkaan liikaa kitistä, sillä susirajan takana (kaukana) lapsen koulumatka taksilla, miksei jopa helikopterilla, saattaa kestää tuntikausia - TKL:n bussi onneksi kuljettaa kaupunkilaista kouluarkeen joka aamu monella vuorolla.

Tasan eivät mene valtion lahjat, vaikkei se valtion vika olekaan. Suomi on kaupungistunut vauhdilla 1950-luvulta lähtien, ja maaseutu autioituu. Muuttotappioiset kunnat menettävät poismuuttajien verotulot, eivätkä kykene tarjoamaan tarpeeksi palveluja houkutellakseen uusia muuttajia. Vastaavasti muuttovoittoiset kunnat, kaupungit ja esikaupunkialueet eivät pysy muuttoliikkeen perässä, ja peruspalvelutkin ruuhkautuvat äärimmilleen. Kaikille ei pystytä tarjoamaan kaikkea. (Lohduttavaa kyllä, asiasta hieman poiketen, erityisesti maaseudun muuttotappiokunnilla on sinnikkyyttä yrittää säilyttää ja kasvattaa asukaslukuaan: juurihan siitä uutisoitiin, kuinka ympäri Suomea kunnat ovat valmiita maksamaan jopa 2000 euroa vauvasta. Kuhmoinen tarjoaa kellon ja 100 euroa, Kolarissa saa vauvalahjan, joka sisältää lampaantaljan ja kortin.)

Jokaisella meillä on asuinpaikastamme riippumatta oikeus samanlaisiin peruspalveluihin ja mahdollisuuksiin, minkä vuoksi alueellisen tasa-arvon ongelma on hyvinkin todellinen: kaiken aikaa kyläkouluja lopetetaan, junayhteyksiä karsitaan ja linja-autovuoroja vähennetään, kun taas toisaalla päiväkodit, koulut ja palvelutalot ratkeavat liitoksistaan ja vaatimamme/tarvitsemamme palvelut viivästyvät. Miekka on kaksiteräinen: suurten kasvukeskusten tulee saada kehittyä omalla painollaan ja säteillä kasvua ympärilleen – paikkakuntaa ei voi ankkuroida paikalleen. (Ei, vaikka toinen mokoma on valmis maksamaan vastasyntyneestä.)

Onko alueellinen tasa-arvo siis lainkaan toteutettavissa Suomessa? Tarvitseeko sen täysin ollakaan?
Asumisen jakaantumisen rakenteellinen muutos nähdään automaattisesti huonona – ongelmia ongelmien jälkeen -, mutta siitä saattaa seurata myös hyvää: kenties alueiden erilaisuus ja paikallisuus ovat tärkeitä voimavaroja Suomen kulttuurille. Kenties ainakin viisastumme, kun tiedostamme tilanteen vakavuuden ja jonotamme kärsivällisesti.

Presidentin valtaoikeudet

Kävimme tunnilla mielenkiintoista keskustelua presidentin valtaoikeuksien muutoksesta. Opiskelijat ottivat esille monenlaisia näkökulmia: yhtäältä todettiin presidentin vahvan aseman olevan jäänne historiasta ja vallankäytön rajaamisen kuuluvan parlamentarismia painottavaan EU-maan imagoon. Toisaalta eräs opiskelija muistutti, että presidentti on suoraan kansan valitsema, siinä kun valtaa yhä laajemmin käyttävällä pääministerillä on kansan tuki vain välillisesti takanaan. Presidentin valtaoikeuksista alustaneet opiskelijat ottivat esille sisäministeriön kansliapäällikön nimityksen, jossa presidentti käytti perustuslaissa hänelle määrättyä oikeuttaan ja nimitti Ritva Viljasen vastoin valtioneuvoston esitystä. Tätä tapausta luokassa toisaalta ihmeteltiin, mutta monissa ryhmäkeskusteluissa oltiin sitä mieltä, että siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, jos presidentti hänelle selkeästi kuuluvaa valtaa käyttää. Keskustelun pitäisi keskittyä siis nuortenkin mielestä itse ydinkysymykseen, eli siihen, minkälaisia valtaoikeuksia presidentille voi perustellusti katsoa kuuluvan 2000-luvun Suomessa.

Keskustelu valtaoikeuksista sai luonnollisesti aivan uuden sävyn, kun Tarja Halonen ilmoitti osallistumisestaan EU:n huippukokoukseen ensi viikolla. Ehdimme tämän päivän oppitunnilla asiaa vain sivuta ja siksi tarjoan mahdollisuutta jatkaa keskustelua täällä. Hesarin aihetta koskevasta jutusta sekä keskustelusta saa eväitä asian pohtimiseen. Mitä ajattelette vallanjaosta Suomen ulkopolitiikan hoidossa? Onko tilanne kiusallinen Suomelle, kuten Kari Huhta Hesarin Näkökulmassa kirjoittaa? Onko Kaukasian tilanne Suomen etujen kannalta sen tason ulkopoliittinen konflikti, että se edellyttää nimenomaan presidentin läsnäoloa?

Marian ja Ellin alustus aiheesta "opposition rooli demokratiassa"

Tuskinpa kukaan yhteiskuntaopin ryhmästämme käy kiistämään demokratian tai opposition olemassaolon tärkeyttä. Luulenpa, että kaikki ovat melko yksimielisiä myös siitä, että demokratia ei olisi demokratiaa ilman oppositiota. Demokratia, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kansanvaltaa ei voisi mitenkään olla mahdollista, mikäli vähemmistön ääni ei tulisi kuuluviin.
Sen sijaan kysymys siitä, mikä on opposition rooli nykypäivän Suomessa ja maailmalla jakaa varmasti mielipiteitä. Se, mitä opposition tulisi nyt tehdä parantaakseen toimintaansa (vai toimiiko se mahdollisesti hyvin jo nyt) on myös asia, josta löytyy monenlaisia kantoja.

Eräässä aikaisemmin kirjoitetussa blogitekstissä puhuttiin mm. kansanedustajien palkoista, jotka suhteutettuna työmäärään tai ylipäänsä vastuuseen ovat melko suuret. Kuitenkin oppositiossa istuvan kansanedustajan arkipäivää ovat välikysymykset, suulliset kyselytunnit, ajankohtaiskeskustelut sekä loputtoman pitkät täysistunnot. Ja vain, jotta vähemmistön ääni saataisiin kuuluviin yksipuolisten mielipiteiden keskellä. Yrittäkääpä itse perässä.

Vaikka oppositiolla onkin täysi työ esimerkiksi tiettyjen ihmisryhmien olojen parantamisessa, kaikki päätökset mitä eduskunnan istuntosalissa tehdään, eivät toteuta juuri sinun visiotasi paremmasta yhteiskunnasta, sillä demokratia on aina demokratiaa.

Jos siis oppositio on niin tavattoman tärkeässä roolissa oikeudenmukaisen demokratian toteutumisen kannalta, mikä siinä sitten oikein mättää? Vai mättääkö mikään?
Entä mitä mieltä olette, onko hyvin järjestäytynyt ja toimiva oppositio demokratian kannalta oleellisempi asia kuin enemmistön mielipiteelle pohjautuva valta? Järjestyisivätkö Suomen asiat mainiosti vain hallituksen ohjaamina, tällä hetkellä siis porvaripuolueiden aatteiden mukaan?
Jos kerran on äänestetty jo kerran ja enemmistö voittanut tuoden meille hallituksen, tarvitaanko oppositiota ollenkaan? Vähentääkö oppositio hallituksen merkitystä liikaa?