Kukaan ei ollut vielä kirjoittanut postausta sukupuolten välisestä tasa-arvosta tänne blogiin, vaikka se ainakin minun mielestäni on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. (Tämä postaus on ainakin osittain vähän kärjistetysti ja mustavalkoisesti kirjoitettu, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole loukata ketään)
Elämmekö tasa-arvoisessa yhteiskunnassa?
Kasvatetaanko lapset Suomessa tasa-arvoisesti?
Oma vastaukseni noihin kysymyksiin on ei. Suomalainen yhteiskunta ei mielestäni ole tasa-arvoinen. Meitä ei kasvateta samanarvoisiksi. Toki kehitystä on tapahtunut esimerkiksi ajoista, jolloin vanhempani olivat minun ikäisiäni; naiset voivat ryhtyä papeiksi, mennä armeijaan ja pitää oman sukunimensä mennessään naimisiin. Hallituksessa on naisenemmistö ja presidenttimme on nainen. Miksi siis jaksan vauhkota naisten oikeuksien parantamisen puolesta? Eikö tässä olisi siis enemminkin miehillä syytä älähtää epätasa-arvoisuudesta?
Miksi pienet tytöt puetaan vaaleanpunaiseen ja pienet pojat siniseen? Miksi tyttövauva on automaattisesti "meidän pikku prinsessa" ja poikavauva taas "reipas pikkumies"?
"Naiseksi ei synnytä. Naiseksi kasvetaan!" on ranskalaisen yhteiskuntafilosofi Simone De Beauvoirin ehkä tunnetuin lausahdus. Itse ymmärrän Beauvoirin tarkoittaneen juuri tätä: meidät luokitellaan heti synnyttyämme tytöiksi ja pojiksi ja pakotetaan mahduttautumaan yhteiskuntamme sukupuolirooleihin. Pieniltä pojilta sallitaan erilaisia asioita kuin pieniltä tytöiltä. Kun vauvat opettelevat ryömimään, poikavauvojen annetaan ryömiä kaksi kertaa niin pitkä matka kuin tyttövauvojen. Pojat leikkivät autoilla ja aseilla, tytöt nukeilla. Päiväkodissa lapsille opetetaan, että punainen on tyttöjen väri. Tämä kaikki on kuitenkin vasta kevyttä alkua.
Koulussa pojat saavat tunneilla 2/3 oppilaille myönnettävistä puheenvuoroista. Pojat saavat päteä asiaankuulumattomalla nippelitiedolla ja heittää vitsikkäitä kommentteja väliin viittaamatta. Koulussa pärjäävät pojat ovat lahjakkaita ja fiksuja, tytöt tunnollisia ja ahkeria. Poikien liikuntatunneilla pelataan joukkuepeleja, tytöt keikuttavat lantiota teknodiskon tahtiin.
Miksi puhumme naispresidenteistä ja naiskirjailijoista? En ole kertaakaan kuulut puhuttavan Suomen ensimmäisestä "miespresidentistä" tai tunnetuimmista "mieskirjailijoista". Miksi pidämme oletusarvoisena, että presidentti tai kirjailija on mies?
Miksi 80 prosenttia naisista vaihtaa sukunimensä mennessään naimisiin? Miksi naisen on luovuttava omasta identiteetistään/sukutaustastaan? Hääseremonia itsessäänkin on naisia sortava: isä luovuttaa omaisuutensa eli tyttären uudelle omistajalle eli vävypojalle.
En väitä, että yhteiskuntamme olisi miehille joka suhteessa reilu ja "meitä naisia vain sorretaan", esimerkiksi en koe Suomen "yleistä" asevelvollisuutta tasa-arvoisena. (Ja tämä ei nyt tarkoita sitä, että haluaisin naisetkin asevelvollisiksi)
Mielipiteitä tasa-arvosta? Kuuluuko naisia ja miehiä ylipäätänsä kohdella samalla tavalla? Onko sukupuoli enemmän fyysinen vai sosiaalinen ominaisuus?
(Tähän lopuksi tahdon vielä lisätä, etteivät nämä kaikki väittämät(kuten esimerkiksi tuo vauvojen ryömimisesimerkki) ole itse keksimiäni/havainnoimiani, vaan olen lukenut niistä aiheeseen liittyvistä kirjoista. Olen saattanut muistaa/ymmärtää väärin(kirjat eivät välttämättä ole olleet suomenkielisiä) joitain yksityiskohtia, joten pyydän jo etukäteen anteeksi asiavirheitä)
tiistai 9. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Koululaitoksesta sen verran, että joko on niin, että tytöt luonnostaan ovat merkittävästi poikia lahjakkaampia tai on niin, että koululaitos rakenteellisesti syrjii poikia.
Kolmas mahdollinen vaihtoehto on, että poikien menestymättömyys on ns. oma vika, mutta silloin kaatuu myös suurin osa palkkaeropuheesta.
(Ja ihmissusijengille sitten pieni pyyntö: nää on hei lukiolaisia, joten ottakaa se huomioon ja käydään ne aggressiivisemmat keskustelut muualla, eikö vain?)
En tiedä onko tyttöjen kasvatus yksiselitteisesti "ilkeämpää" kuin poikien. Esimerkiksi pikkusiskolleni ei olla koskaan huudettu ja riehuttu täyttä kurkkua. Jonkinlaisena oletuksena on, että tyttöjä pitää kohdella enemmän silkkihansikkain. Tarhassani ja ekan luokan iltapäiväkerhossa leikkipyssyt olivat kiellettyjä sekä pojilta, että heidän leluiltaan (esim. Playmobil-figuureilla ei ollut aseita). Kaikki pojat kärsivät kielloista, joten aseet kuviteltiin itse erilaisista esineistä, esim. tietynlaisita rakennuspalikoista. Voimme vain kuvitella miksi kaikesta huolimatta halusimme itsepintaisesti leikkiä sotaleikkejä yms.
Voi olla, että esimerkiksi sukupuolten erot äänekkyydessä luokassa ja leikkipreferensseissä ovat "synnynnäisiä", eivät niinkään opittuja.
Lähetä kommentti