perjantai 12. joulukuuta 2008

Sensuuria mainoksiin?

Nyt näin joulun alla on katujen varsiin ilmestynyt jos jonkinlaista alusvaatemainosta. Aloinkin pohtimaan, pitäisikö niitä sensuroida vai ei.

Itseäni katujen varsia koristavat puolialastomat ihmiset, useimmiten naiset, eivät häiritse. Niitä on kuitenkin liikaa, kun kahdeksan kilometrin kotimatkallani koulusta joka toinen kadunvarsimainos esittelee alusvaatteita. Mahdollisimman vähissä vaatteissa esiintyvät naiset tuntuvat olevan nykyajan trendi mainoksissa. Muutama vuosi sitten niitä ei ollut läheskään näin paljoa. Onko kadunvarsi kuitenkaan oikea paikka tällaiselle mainostamiselle? Mielestäni se luo naisesta kuvaa esineenä, jota on kiva esitellä muille, eikä ihmisenä.

Mielestäni nämä alusvaatemainokset tulisi poistaa katujen varsilta. Näille mainoksillekin on mahdollista löytää sopivampi paikka, esimerkiksi naistenlehdet, vaatekauppojen katalogit tai muuta vastaavat paikat, joissa ne eivät olisi niin näkyvästi esillä. Minulle ei ainakaan tulisi mieleenikään ostaa kenellekään alusvaatteita joululahjaksi (kuten monet mainostajat tuntuvat luulevan..). Alusvaatteet eivät kuitenkaan ole sellainen tuoteryhmä, jota mainostamalla saataisiin mahdollisimman suuren yleisön mielenkiinto herätettyä - ainakaan ostosmielessä. Kaduille voitaisiin mieluummin laittaa sellaisia mainoksia, jotka suuntautuvat suuremmalle kohderyhmälle, ja joilla voitaisiin saada entistä suurempi yleisö kiinnostumaan kyseisestä tuotteesta. Alusvaatteet eivät mielestäni kuulu tähän ryhmään.

1 kommentti:

Outi L kirjoitti...

Tosi monia tuotteita myydään seksillä. Esim. autoja. Kaksinaismoralismi kukoistaa yhtesikunnassamme. Naiset leimataan helposti "huolettomuksi hutsuiksi" jos he esiintyvät paljastavissa kuvissa. Miehet taas ovat seksittäitä alfa-uroksia. Tätäkin on syytiä miettiä.

Mielestäni myös alusvaatemainokset kuuluvat naistenlehtiin tai katalogeihin, samoin miesten alusvaatteet.
Minua ei häiritse paljastava vartalo, vaan seksillä myyminen.