torstai 11. joulukuuta 2008

hyvinvointivaltion huonosti voiva kansa

Vanhustenhuolto on huonontunut, taantuma iskee, nuoret voivat huonosti, työttömien määrä kasvaa. Kuulostaako tutulta? Nämä ilmiöt varmasti koskettavat meistä monia. Onko suomalaisilla todella näin paha olla?

Yhteiskunnassamme toimitaan niin sanotun "odottamisen kulttuurin" mukaan. Kun asioissa ilmenee epäkohtia, niitä tutkitaan, pohditaan, jätetään mietintään. Ei oteta asioita tarpeeksi vakavasti. Ennen kuin jotakin peruuttamatonta tapahtuu. Näistä esimerkkinä voisin ottaa esille nuorten pahoinvoinnin ja kouluammuskelut.

Toinen tapahtumiin liittyvä kysymys koskee koulun ja kodin yhteistyötä. Kenellä on vastuu lasten kasvatuksesta: tietokoneella, vanhemmilla, koululla vai psykologilla? Entä pitäisikö kouluihin ottaa normaaliksi käytännöksi psykologinen tarkastus jossa mielentila tutkittaisiin samaan tapaan kuin fyysinen terveys. Onko lähdettävä näin "rajulle" linjalle? Mielestäni vanhempien ja koulun yhteistyötä tulisi lisätä. Lapset viettävät n. 5-7 tuntia päivässä oppilaitoksessaan. Opettajat tuntevat oppilaansa ja ehkä huomaavat muutokset nuoren voinnissa nopeammin ja helpommin kuin vanhemmat.

Kiireinen kulttuurimme ei välttämättä anna aikaa nuorten ja vanhempien yhdessäololle. Nuorille suositellaan jotakin mukavaa harrastusta, mieluusti useampaa kuin yhtä, koulu tulisi suorittaa mahdollisimman hyvin, ja ehkäpä voisi olla mukana vielä jonkun järjestön toiminnassa. Suorittamisen meininki ei siis puutu nuoren eikä vanhemman elämästä. Vanhempien ja nuorten/lasten arki ei välttämättä kohtaa, ja pian voikin käydä niin, että samassa taloudessa asuvat ihmiset eivät tiedä mitään toistensa kuulumisista ja pian vanhemmat ovat niin sanotusti ulkoistettu lasten elämästä. Vastaus vanhempien kysymyksiin "miten menee koulussa tai mitä kuuluu?" on "ihan hyvin/ihan hyvää".

Oli miten oli, ainoa lääke tähän yhteiskuntamme ongelmaan on läsnäolo. Mielestäni puhe laatuajasta on täyttä roskaa! Ei yhdessä vietetyn ajan tarvitse olla mitään suurempaa kuin sitä että vanhemmat ovat läsnä ja eletään yhdessä normaalia elämää.

Toisaalta, voimme myös esittää kysymyksen aivan tekstini alussa oleviin kysymyksiin: onko meillä todellisia ongelmia? Olemmeko vain turtuneet niin hyvään toimeentuloon, hyviin palveluihin ja tähän elämän helppouteen että vaadimme liikaa emmekä osaa tehdä itseämme onnellisiksi?

1 kommentti:

Outi L kirjoitti...

Kilpailuhenkisyys ja perheiden vähäinen yhteinen aika ovat asioita, jotka mielestäni luovat pahoinvointia. Työelämä riistää vanhempien aikaa lapsilta.