Pyhä suvaitsevaisuus

  Haluaisin ottaa esille Suomen trendikkäimmän substantiivin, nimittäin suvaitsevaisuuden. 

 Mitä se oikeastaan on? Onko se eräs sivistyksen ilmenemismuoto vai pelkkä muotihokema?

  Eniten minua ihmetyttää, miksi sana "suvaitsevaisuus" esiintyy yhteiskunnallisessa keskustelussa

 vain tiettyjen aihepiirien yhteydessä. Yleinen mielipide on, että maahanmuutto ja homoavioliitot 

 tulee ehdottomasti suvaita. Keskustelun siirtyessä turkistarhaukseen tai valtakunnalliseen  

 palkankorotusten nollalinjaan suvaitsevaisuus ei olekaan enää tärkeää. Miksi tällainen yksipuolinen     suvaitsevaisuus sallitaan? Samalla, kun media toitottaa, mitkä kaikki asiat juuri tällä hetkellä pitäisi 

 suvaita, julkaistaan uusia, huolestuttavia tilastoja suomalaisesta koulu- ja työpaikkakiusaamisesta. 

 Eikö kiusaaminen ole äärimmäistä suvaitsemattomuutta toista ihmistä kohtaan?

  Ehdotankin, että termistä suvaitsevaisuus luovutaan kokonaan. Sen sijaan luetellaan erikseen,

mitkä asiat ja ilmiöt itse hyväksyy ja mitkä ei. Se, ettei julistaudu suvaitsevaiseksi, ei tarkoita,

että olisi ahdasmielinen. Todellisuudessa suurin osa ihmisistä sijoittuu varmasti suvaitsevaisuu-

den ja suvaitsemattomuuden välimaastoon. Kaikkea ei tarvitse suvaita, eikä siitä ole syytä kokea

huonoa omatuntoa.