tiistai 12. maaliskuuta 2013

Elävän kurjat olot



Yllä kaksi uutista, jotka sinänsä eivät liity toisiinsa, mutta yksi yhtäläisyys löytyy. Toisessa käsitellään turkistarhausta, toisessa Pohjois-Korean vankileirejä. Molemmissa tilanteissa pidetään elävää olentoa tahtomattaan huonoissa oloissa.

Turkistarhaus on ollut mediassa viime aikoina jälleen ajankohtaisena. Aiheeseen halutaan pikaisesti päätöksiä ja turkiseläimille paremmat olot. Entäpä vankileirit? Kymmenet tuhannet ihmiset ovat vangittuina kauheissa oloissa, muun muassa ilman kunnon ruokaa ja julmilla tavoilla kidutettuina. Raportti aiheesta ei ole kovin tuore, mutta tieto ei ole vanhentunutta. Asialle ei vaikuta tapahtuvan muutoksia.

Nykyisessä Euroopassa on vaikea kuvitella, että jossain maailmalla tosiaan on maa, joka sallii tällaiset olot vangeilla, jotka meidän yhteiskunnassamme todennäköisesti katsottaisiin viattomiksi. Varmasti kukaan meistä ei tahdo tällaisten olojen jatkuvan. Silti harva suomalainen koettaa vaikuttaa asiaan. Helpompi on ottaa kantaa esimerkiksi turkistarhaukseen liittyviin kysymyksiin. Jos Suomi, muiden välittävien joukossa, ei ota kantaa Pohjois-Korean tilanteeseen ja vaadi muutosta, niin kuka sitten?

1 kommentti:

Eena (Opettaja) kirjoitti...

Ajatuksia herättävä rinnastus! Pohjois-Koreassa tapahtuu järkyttäviä ihmisoikeusrikoksia joka päivä, mutta tiedon saaminen tuosta suljetusta diktatuurista on hankalaa.