tiistai 19. maaliskuuta 2013

Yhteiskunnan vastuu yksilön hyvinvoinnista

Helsingin Sanomissa julkaistiin maanantaina 11.3. kirjoitus(valitettavasti julkaistu vain paperiversiossa),jossa dosentti Markku Seuri esitti, että yhden perheen kaikki terveydenhuolto kulkisi ainakin pääosin yhden nimetyn perhelääkärin kautta. Tällöin olisi yksi perheen ulkopuolinen henkilö, jolla olisi tieto perheen terveydestä. Artikkelin mukaan nykyinen systeemi - vanhemmilla työterveydenhuolto, lapsilla joko kouluterveydenhuolto tai neuvola ja kenties jopa eri omalääkärit jokaisella - ei ole toimiva, sillä sen kautta ei saada perheen hyvinvoinnista riittävää kokonaiskuvaa. Tällainen pirstaleisuus voi pahimmillaan hauduttaa ongelmia, joita ei välttämättä kouluterveydenhoitajien vaihtuessa niiden puhjettuakaan havaita, ja seurauksina voi olla jo vakavampaa pahaa oloa: masennusta tai muita mielenterveydenhäiriöitä.

Mielenterveyden ongelmat ovat yleistyneet Suomessa jo kansantautien mittakaavaan, varsinkin jos mukaan lasketaan pitkäkestoinen ja uuvuttava stressi ja sen aiheuttamat burn-outit. Kaikki mielenterveyshäiriöistä kärsivät - vaikkapa syömishäiriöiset - eivät edes saa diagnoosia. Masennusta diagnosoidaan aiempaa enemmän, usein myös nuorilla - onko syy sitten masentuneita etsivän haravan tihentyminen vai oikeasti ongelman selkeä lisääntyminen. Suomi myös kuuluu kärkimaihin itsemurhatilastoissa Euroopassa. Voitaisiinko tällaista ennaltaehkäistä tai ainakin hoitaa ajoissa tai tajuta ylipäänsä hoitaa, jos terveydenhuoltosysteemiä muutettaisiin omalääkäri/perhelääkärikeskeisemmäksi, jolloin yksi lääkäri/terveydenhuollontyöntekijä olisi kyllin hyvin perillä siitä, mitä eräälle tietylle suomalaiselle kuuluu?

Lasten kohdalla vanhempien vastuuta voi halutessaan tietenkin korostaa lähes loputtomiin. Vanhempihan on vastuussa lapsensa turvallisesta kasvuympäristöstä ja siten myös pitkälti vaikuttaa lapsen mielenterveyden tilaan. Kuitenkin minua huolestuttaa, miten monet isotkin asiat voivat jäädä vanhemmilta huomaamatta - varsinkin yläasteikäisiin ja sitä vanhempiin lapsiin tultaessa. Pahimmillaan lapsen masennus huomataan kotona vasta, kun koululääkäri antaa lähetteen jonkun perehtyneemmän kolleegan vastaanotolle tai koulupsykologi kutsuu jutteluhetkille. Kasvatus ja koti eivät tietenkään ole aina syypää jonkin mielenterveysongelman ilmaantumiseen, mutta terveydenhuollon tuominen avustavaksi työkaluksi kullekin perheelle ei silti olisi pahitteeksi. Jos lääkäreiden lapset sairastuvat syömishäiriöihin vanhempiensa huomaamatta ja sosiaaliviranomaisen kotona tarvittaisiin kolleegan apua, hälytyskellojen tulisi jo soida. Perheen ulkopuolinen tarkkailija voisi onnistua löytämään kytevää pahaa oloa, joka arjen melkseessä jää muilta perheenjäseniltä huomaamatta. Yhteinen perhelääkäri tai vaikkapa yhteinen perheen terveystarkastus voisivat jopa kitkeä perheväkivaltaa.

Kun ongelmia on ilmennyt joko koko perheen tai sen yksittäisen jäsenen tasolla, avun hakeminen ei ole niin helppoa ja luonnollista kuin sen tulisi. Tilannetta saattaisi hieman helpottaa, että olisi olemassa tuttu ammattilainen, käytetään hänestä sitten nimeä neuvola-, työterveys- tai perhelääkäri. Byrokratia ja auttavan henkilöstön vähyys ovat omasta mielestäni suurimmat avun saamisen hankaluuksista. Jos tarvitsisi keskusteluapua mielellään jo samana iltana, voisi tuntua turhauttavalta ja epätoivoiselta jonotella terveyskeskuksen puhelimessa ja lopulta saada aika psykologille kuukauden päähän. Koulu- ja työmaailmassa tulisi selkeämmin esitellä psykologit ja kuraattorit, kummatkin voisivat pitää vuosittaisia terveystarkastuksia samoin kuin terveydenhoitajat. Ennaltaehkäisyä ei ainakaan tällä tavoin tulisi mielestäni tehtyä liikaa. Säännölliset tarkistuskäynnit voisivat myös luoda positiivisempaa kuvaa terveydenhuollosta, jolloin tukea tarvittaessa kynnys hakea sitä olisi matalampi. Tällaista voisi siis myös soveltaa sosiaalityön puolelle. Mielestäni nimittäin ei voida puhua hyvinvointivaltiosta, jos siellä asuvat voivat keskimäärin heikommin kuin hyvin, vaikka kukaan ei absluuttisessa köyhyydessä eläisikään. Hyvinvoiva hyvinvointivaltio, siinä olisi siis tavoitetta ja rahareikää kylliksi.



Ei kommentteja: