Nyt näin joulun alla on katujen varsiin ilmestynyt jos jonkinlaista alusvaatemainosta. Aloinkin pohtimaan, pitäisikö niitä sensuroida vai ei.
Itseäni katujen varsia koristavat puolialastomat ihmiset, useimmiten naiset, eivät häiritse. Niitä on kuitenkin liikaa, kun kahdeksan kilometrin kotimatkallani koulusta joka toinen kadunvarsimainos esittelee alusvaatteita. Mahdollisimman vähissä vaatteissa esiintyvät naiset tuntuvat olevan nykyajan trendi mainoksissa. Muutama vuosi sitten niitä ei ollut läheskään näin paljoa. Onko kadunvarsi kuitenkaan oikea paikka tällaiselle mainostamiselle? Mielestäni se luo naisesta kuvaa esineenä, jota on kiva esitellä muille, eikä ihmisenä.
Mielestäni nämä alusvaatemainokset tulisi poistaa katujen varsilta. Näille mainoksillekin on mahdollista löytää sopivampi paikka, esimerkiksi naistenlehdet, vaatekauppojen katalogit tai muuta vastaavat paikat, joissa ne eivät olisi niin näkyvästi esillä. Minulle ei ainakaan tulisi mieleenikään ostaa kenellekään alusvaatteita joululahjaksi (kuten monet mainostajat tuntuvat luulevan..). Alusvaatteet eivät kuitenkaan ole sellainen tuoteryhmä, jota mainostamalla saataisiin mahdollisimman suuren yleisön mielenkiinto herätettyä - ainakaan ostosmielessä. Kaduille voitaisiin mieluummin laittaa sellaisia mainoksia, jotka suuntautuvat suuremmalle kohderyhmälle, ja joilla voitaisiin saada entistä suurempi yleisö kiinnostumaan kyseisestä tuotteesta. Alusvaatteet eivät mielestäni kuulu tähän ryhmään.
perjantai 12. joulukuuta 2008
torstai 11. joulukuuta 2008
hyvinvointivaltion huonosti voiva kansa
Vanhustenhuolto on huonontunut, taantuma iskee, nuoret voivat huonosti, työttömien määrä kasvaa. Kuulostaako tutulta? Nämä ilmiöt varmasti koskettavat meistä monia. Onko suomalaisilla todella näin paha olla?
Yhteiskunnassamme toimitaan niin sanotun "odottamisen kulttuurin" mukaan. Kun asioissa ilmenee epäkohtia, niitä tutkitaan, pohditaan, jätetään mietintään. Ei oteta asioita tarpeeksi vakavasti. Ennen kuin jotakin peruuttamatonta tapahtuu. Näistä esimerkkinä voisin ottaa esille nuorten pahoinvoinnin ja kouluammuskelut.
Toinen tapahtumiin liittyvä kysymys koskee koulun ja kodin yhteistyötä. Kenellä on vastuu lasten kasvatuksesta: tietokoneella, vanhemmilla, koululla vai psykologilla? Entä pitäisikö kouluihin ottaa normaaliksi käytännöksi psykologinen tarkastus jossa mielentila tutkittaisiin samaan tapaan kuin fyysinen terveys. Onko lähdettävä näin "rajulle" linjalle? Mielestäni vanhempien ja koulun yhteistyötä tulisi lisätä. Lapset viettävät n. 5-7 tuntia päivässä oppilaitoksessaan. Opettajat tuntevat oppilaansa ja ehkä huomaavat muutokset nuoren voinnissa nopeammin ja helpommin kuin vanhemmat.
Kiireinen kulttuurimme ei välttämättä anna aikaa nuorten ja vanhempien yhdessäololle. Nuorille suositellaan jotakin mukavaa harrastusta, mieluusti useampaa kuin yhtä, koulu tulisi suorittaa mahdollisimman hyvin, ja ehkäpä voisi olla mukana vielä jonkun järjestön toiminnassa. Suorittamisen meininki ei siis puutu nuoren eikä vanhemman elämästä. Vanhempien ja nuorten/lasten arki ei välttämättä kohtaa, ja pian voikin käydä niin, että samassa taloudessa asuvat ihmiset eivät tiedä mitään toistensa kuulumisista ja pian vanhemmat ovat niin sanotusti ulkoistettu lasten elämästä. Vastaus vanhempien kysymyksiin "miten menee koulussa tai mitä kuuluu?" on "ihan hyvin/ihan hyvää".
Oli miten oli, ainoa lääke tähän yhteiskuntamme ongelmaan on läsnäolo. Mielestäni puhe laatuajasta on täyttä roskaa! Ei yhdessä vietetyn ajan tarvitse olla mitään suurempaa kuin sitä että vanhemmat ovat läsnä ja eletään yhdessä normaalia elämää.
Toisaalta, voimme myös esittää kysymyksen aivan tekstini alussa oleviin kysymyksiin: onko meillä todellisia ongelmia? Olemmeko vain turtuneet niin hyvään toimeentuloon, hyviin palveluihin ja tähän elämän helppouteen että vaadimme liikaa emmekä osaa tehdä itseämme onnellisiksi?
Yhteiskunnassamme toimitaan niin sanotun "odottamisen kulttuurin" mukaan. Kun asioissa ilmenee epäkohtia, niitä tutkitaan, pohditaan, jätetään mietintään. Ei oteta asioita tarpeeksi vakavasti. Ennen kuin jotakin peruuttamatonta tapahtuu. Näistä esimerkkinä voisin ottaa esille nuorten pahoinvoinnin ja kouluammuskelut.
Toinen tapahtumiin liittyvä kysymys koskee koulun ja kodin yhteistyötä. Kenellä on vastuu lasten kasvatuksesta: tietokoneella, vanhemmilla, koululla vai psykologilla? Entä pitäisikö kouluihin ottaa normaaliksi käytännöksi psykologinen tarkastus jossa mielentila tutkittaisiin samaan tapaan kuin fyysinen terveys. Onko lähdettävä näin "rajulle" linjalle? Mielestäni vanhempien ja koulun yhteistyötä tulisi lisätä. Lapset viettävät n. 5-7 tuntia päivässä oppilaitoksessaan. Opettajat tuntevat oppilaansa ja ehkä huomaavat muutokset nuoren voinnissa nopeammin ja helpommin kuin vanhemmat.
Kiireinen kulttuurimme ei välttämättä anna aikaa nuorten ja vanhempien yhdessäololle. Nuorille suositellaan jotakin mukavaa harrastusta, mieluusti useampaa kuin yhtä, koulu tulisi suorittaa mahdollisimman hyvin, ja ehkäpä voisi olla mukana vielä jonkun järjestön toiminnassa. Suorittamisen meininki ei siis puutu nuoren eikä vanhemman elämästä. Vanhempien ja nuorten/lasten arki ei välttämättä kohtaa, ja pian voikin käydä niin, että samassa taloudessa asuvat ihmiset eivät tiedä mitään toistensa kuulumisista ja pian vanhemmat ovat niin sanotusti ulkoistettu lasten elämästä. Vastaus vanhempien kysymyksiin "miten menee koulussa tai mitä kuuluu?" on "ihan hyvin/ihan hyvää".
Oli miten oli, ainoa lääke tähän yhteiskuntamme ongelmaan on läsnäolo. Mielestäni puhe laatuajasta on täyttä roskaa! Ei yhdessä vietetyn ajan tarvitse olla mitään suurempaa kuin sitä että vanhemmat ovat läsnä ja eletään yhdessä normaalia elämää.
Toisaalta, voimme myös esittää kysymyksen aivan tekstini alussa oleviin kysymyksiin: onko meillä todellisia ongelmia? Olemmeko vain turtuneet niin hyvään toimeentuloon, hyviin palveluihin ja tähän elämän helppouteen että vaadimme liikaa emmekä osaa tehdä itseämme onnellisiksi?
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Työ vai raskaus?
Luettuani Iltasanomien uutissivua en voinut olla hämmästelemättä suurta vääryyttä, joka ilmenee työelämässä. Raskaus aiheuttaa monille naisille hankalia tilanteita työpaikalla. Kuitenkin raskaus on luonnollinen asia ja siihen pitäisi myös työnantajien osata suhtautua oikein.
Iltasanomien 10.12.2008 verkkouutisen mukaan monet naiset kokevat, että raskaus on haitannut heidän työuraansa. Verkkolehdessä mainittiin, että työnantaja on yrittänyt antaa esimerkiksi potkuja, kun raskaus on tullut ilmi.
Kuten jo yhteiskuntaopin tunnilla puhuimme Suomessa on laitonta irtisanoa raskauden vuoksi eikä perheenlisäyssuunnitelmia saa kysyä työhaastattelussa. Kuitenkin tälläinen syrjintä tulee mahdolliseksi monilla työpaikoilla, koska naiset eivät välttämättä tiedä miten suhtautua asiaan ja lisäksi heillä on niin paljon ajateltavaa jo raskausaikanaan.
Naista ei tule rangaista raskaudesta. Onhan meille jo monta vuotta toitotettu, että Suomi tarvitsee lisää lapsia. Ja sitten kun niitä olisi tulossa, niin ei kelpaa! Tälläinen toimintamalli on törkeä ja edistää epätasa-arvoa. Nainen ei voi mitään sille, että biologisista syistä hän on se, joka kantaa raskauden vaivat ja joutuu olemaan pois työelämästä. Biologisista syistä syrjiminen ei kuulu hyvinvointivaltioon! Ahneet yritykset yrittivät tietenkin pienentää kustannuksia. Mutta miksi uuden sukupolven kustannuksella?
Lähde:
Iltasanomat:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1624423
Haettu, 10.12.2008
Laki-asiaa, lisätietoja:
http://www.tasa-arvoklinikka.fi/index.php?Itemid=150&id=
133&option=com_content&task=view
Haettu, 10. 12.2008
Iltasanomien 10.12.2008 verkkouutisen mukaan monet naiset kokevat, että raskaus on haitannut heidän työuraansa. Verkkolehdessä mainittiin, että työnantaja on yrittänyt antaa esimerkiksi potkuja, kun raskaus on tullut ilmi.
Kuten jo yhteiskuntaopin tunnilla puhuimme Suomessa on laitonta irtisanoa raskauden vuoksi eikä perheenlisäyssuunnitelmia saa kysyä työhaastattelussa. Kuitenkin tälläinen syrjintä tulee mahdolliseksi monilla työpaikoilla, koska naiset eivät välttämättä tiedä miten suhtautua asiaan ja lisäksi heillä on niin paljon ajateltavaa jo raskausaikanaan.
Naista ei tule rangaista raskaudesta. Onhan meille jo monta vuotta toitotettu, että Suomi tarvitsee lisää lapsia. Ja sitten kun niitä olisi tulossa, niin ei kelpaa! Tälläinen toimintamalli on törkeä ja edistää epätasa-arvoa. Nainen ei voi mitään sille, että biologisista syistä hän on se, joka kantaa raskauden vaivat ja joutuu olemaan pois työelämästä. Biologisista syistä syrjiminen ei kuulu hyvinvointivaltioon! Ahneet yritykset yrittivät tietenkin pienentää kustannuksia. Mutta miksi uuden sukupolven kustannuksella?
Lähde:
Iltasanomat:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1624423
Haettu, 10.12.2008
Laki-asiaa, lisätietoja:
http://www.tasa-arvoklinikka.fi/index.php?Itemid=150&id=
133&option=com_content&task=view
Haettu, 10. 12.2008
tiistai 9. joulukuuta 2008
Ekologisuus ja ilmastonmuutos
Yhteiskuntaopin tunnilla puhuimme peloista ja turvallisuusuhkista ja nuorten yksi pelko on ilmastonmuutos. Ilmastoasiat ovatkin olleet esillä erittäin paljon viime aikoina. Ekologisesta elämäntavasta on tullut monille tuttu asia ja sana kestävä kehitys on monien huulilla.
Mitä me sitten voimme tehdä ympäristön eteen? Monet saarnaavat toisille ympäristötietoutta mutta elävät silti itse epäekologisesti. Monet esimerkiksi välttelevät yksityisautoilua ja arvostelevat niitä, jotka sitä tekevät. Tottakai julkisen liikenteen käyttö on hyvä asia. Se vähentää ympäristöhaittoja ja ruuhkia. Silti ei kannata puuttua muoiden ihmisten elintapoihin liikaa, sillä jokaisella on myös oikeus valita, millä tavoin vaikuttaa.
Esimerkiksi itse ostin juuri pesupähkinöitä, joita käytetään pesuaineiden sijasta pyykkiä pestäessä. Niiden kanssa ei myöskään tarvitse käyttää huuhteluainetta. Niitä keräämällä ihmiset saavat elantonsa esimerkiksi Intiassa ja Nepalissa. Lisäksi ne eivät kuormita luontoa samalla tapaa kuin normaalit pesuaineet. Eikä niitä tietenkään ole testattu eläimillä, koska ne ovat pähkinöitä ja täten aito luonnontuote.
Yllä oleva esimerkki on minun valintani tukea luontoa. Silti saatan olla jossakin toisessa asiassa epäekologinen. Muita hyviä esimerkkejä tukea kestävää kehitystä on ostaa vaatteita ja muita käyttötavaraa käytettynä. Monet kirpputorit ja internetkaupat myyvät käyttettyjä kirjoja, cd:itä, kodinkoneita ja niin edelleen. Viime viikolla ostin pakastimen internetistä käytettynä. Ensinnäkin se oli halvempi kuin uusi ja toiseksi, on ekologista kierrättää vanhoja kodinkoneita. Pakastinkin toimii hyvin!
Voimmeko me suomalaiset sitten saada muutoksen aikaan? Uskon, että meidän kannattaa yrittää. Tosin, kaikkien kansojen pitäisi olla mukana tukemassa tätä kestävän kehityksen projektia. Viime vuonna kun olin Yhdysvalloissa, hämmästyin, sillä tapasin ihmisiä, jotka eivät edes uskoneet ilmastonmuutokseen. Jos joku ei usko ilmastonmuutokseen, tuskin hän on etujoukoissa yrittämässä estää sitä.
Toivottvasti Yhdysvaltoihin ja muihinkin maihin saataisiin lisää tietoa ympäristöasioista varsinkin nuorille. Lukijat, jakakaa tekin ympäristötietoutta, mutta älkää yrittäkö "käännyttää" ihmisiä. Se ei useinkaan toimi. Itse en ainakaan halua kuulla ympäristösaarnaa, vaikka luonnosta välitänkin.
Mitä me sitten voimme tehdä ympäristön eteen? Monet saarnaavat toisille ympäristötietoutta mutta elävät silti itse epäekologisesti. Monet esimerkiksi välttelevät yksityisautoilua ja arvostelevat niitä, jotka sitä tekevät. Tottakai julkisen liikenteen käyttö on hyvä asia. Se vähentää ympäristöhaittoja ja ruuhkia. Silti ei kannata puuttua muoiden ihmisten elintapoihin liikaa, sillä jokaisella on myös oikeus valita, millä tavoin vaikuttaa.
Esimerkiksi itse ostin juuri pesupähkinöitä, joita käytetään pesuaineiden sijasta pyykkiä pestäessä. Niiden kanssa ei myöskään tarvitse käyttää huuhteluainetta. Niitä keräämällä ihmiset saavat elantonsa esimerkiksi Intiassa ja Nepalissa. Lisäksi ne eivät kuormita luontoa samalla tapaa kuin normaalit pesuaineet. Eikä niitä tietenkään ole testattu eläimillä, koska ne ovat pähkinöitä ja täten aito luonnontuote.
Yllä oleva esimerkki on minun valintani tukea luontoa. Silti saatan olla jossakin toisessa asiassa epäekologinen. Muita hyviä esimerkkejä tukea kestävää kehitystä on ostaa vaatteita ja muita käyttötavaraa käytettynä. Monet kirpputorit ja internetkaupat myyvät käyttettyjä kirjoja, cd:itä, kodinkoneita ja niin edelleen. Viime viikolla ostin pakastimen internetistä käytettynä. Ensinnäkin se oli halvempi kuin uusi ja toiseksi, on ekologista kierrättää vanhoja kodinkoneita. Pakastinkin toimii hyvin!
Voimmeko me suomalaiset sitten saada muutoksen aikaan? Uskon, että meidän kannattaa yrittää. Tosin, kaikkien kansojen pitäisi olla mukana tukemassa tätä kestävän kehityksen projektia. Viime vuonna kun olin Yhdysvalloissa, hämmästyin, sillä tapasin ihmisiä, jotka eivät edes uskoneet ilmastonmuutokseen. Jos joku ei usko ilmastonmuutokseen, tuskin hän on etujoukoissa yrittämässä estää sitä.
Toivottvasti Yhdysvaltoihin ja muihinkin maihin saataisiin lisää tietoa ympäristöasioista varsinkin nuorille. Lukijat, jakakaa tekin ympäristötietoutta, mutta älkää yrittäkö "käännyttää" ihmisiä. Se ei useinkaan toimi. Itse en ainakaan halua kuulla ympäristösaarnaa, vaikka luonnosta välitänkin.
tiistai 2. joulukuuta 2008
Kansalaisaktivismi väärillä poluilla
Sunnuntaina 30.11.2008 järkytyin lukiessani sen päiväistä Aamulehteä. Kansalaisaktivismi on lähtenyt lähtenyt väärille poluille. Eläinaktivistit olivat iskeneet Närpiössä kanalaan. Tämä aiheutti monien kanojen kuoleman ja suuren taloudellisen tappion kanalan omistajalle.
Iskun takia 26 000 kanaa joutui olemaan pitkän aikaa ilman ilmastontia ja syömättä. Sunnuntain tiedon mukaan jo 5000 kanaa oli kuollut. Odotettavissa oli myös lisää kuolemia. Väittävätkö nämä eläinaktivistit tosiaan olevansa eläinten asialla? Tämä tekohan on ensinnäkin laitoin ja aiheuttaa eläimille tuskaa. Toiseksi se vaikuttaa kanalan omistajan Jan-Henrik Lillbåskin toimeentuloon.
Olen itsekin eläinten ystävä ja pyrin muun muuassa ostamaan luomu kananmunia. Mielestäni eläinten oikeuksiin voidaan vaikuttaa muullakin tavalla kuin tuhoamalla toisten ihmisten elinkeinoja, jotka ovat laillisia. Paras ja helpoin tapa vastustaa häkkikanaloita on ostaa luomu-kananmunia. Toki myös vapaan kanan munat ovat toiseksi paras vaihtoehto.
Mielestäni myös turkistarhaiskut eivtä ole hyväksyttäviä. Minkki ei ehkä kuulu häkkiin, mutta ei myöskään Suomen luontoon. Ja turkitarhauskin on laillinen elinkeino. Jos vastustaa turkistarhausta, niin silloinhan voi olla ostamatta turkiksia.
Lisäksi tälläinen aktivismi, jossa tuhotaan toisten omaisuutta, saa vain yleisesti vihaisen vastaanoton. Kyllä minä ainakin olen ennemmin kanalan tai turkistarhan omistajan puolella (vaikka en välttämttä hyväksyikikään elinkeinoa itsessään) kuin laittomien aktivistiliikkeiden puolella.
Vaikuttaa voi myös laillisilla keinoilla.
Uutinen kanalasta:
Aamulehti 30.11.2008
Iskun takia 26 000 kanaa joutui olemaan pitkän aikaa ilman ilmastontia ja syömättä. Sunnuntain tiedon mukaan jo 5000 kanaa oli kuollut. Odotettavissa oli myös lisää kuolemia. Väittävätkö nämä eläinaktivistit tosiaan olevansa eläinten asialla? Tämä tekohan on ensinnäkin laitoin ja aiheuttaa eläimille tuskaa. Toiseksi se vaikuttaa kanalan omistajan Jan-Henrik Lillbåskin toimeentuloon.
Olen itsekin eläinten ystävä ja pyrin muun muuassa ostamaan luomu kananmunia. Mielestäni eläinten oikeuksiin voidaan vaikuttaa muullakin tavalla kuin tuhoamalla toisten ihmisten elinkeinoja, jotka ovat laillisia. Paras ja helpoin tapa vastustaa häkkikanaloita on ostaa luomu-kananmunia. Toki myös vapaan kanan munat ovat toiseksi paras vaihtoehto.
Mielestäni myös turkistarhaiskut eivtä ole hyväksyttäviä. Minkki ei ehkä kuulu häkkiin, mutta ei myöskään Suomen luontoon. Ja turkitarhauskin on laillinen elinkeino. Jos vastustaa turkistarhausta, niin silloinhan voi olla ostamatta turkiksia.
Lisäksi tälläinen aktivismi, jossa tuhotaan toisten omaisuutta, saa vain yleisesti vihaisen vastaanoton. Kyllä minä ainakin olen ennemmin kanalan tai turkistarhan omistajan puolella (vaikka en välttämttä hyväksyikikään elinkeinoa itsessään) kuin laittomien aktivistiliikkeiden puolella.
Vaikuttaa voi myös laillisilla keinoilla.
Uutinen kanalasta:
Aamulehti 30.11.2008
maanantai 1. joulukuuta 2008
EU - lähellä ihmistä?
Suomalaiset eivät pidä itseään eurooppalaisina. Vanhat isänmaalliset käsitykset Suomen maasta ovat juurtuneet syvälle. Suomi on Suomi, ja piste.
Tunnilla puhuimme nuorten äänestämättömyydestä. Vanhempi kansa äänestää tottumuksesta, nuoremmat saattavat jättää äänestämättä, jos eivät löydä sopivaa ehdokasta. Presidentinvaaleissa sopiva ehdokas tuntuu löytyvän helpoiten. Eduskuntavaalienkin alla ehdokkaat ovat näkyvästi esillä, eikä tarvitse nähdä vaivaa löytääkseen edes jonkun, jonka nimi alkaa kiinnostaa sen verran, että uurnille jaksaa raahautua. EU-vaalit ovatkin sitten ihan eri juttu.
Vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli 41,1 %. Jos alle puolet äänioikeutetuista äänestää, voidaanko sanoa demokratian toteutuvan? EU-vaaleissa on vain yksi vaalipiiri, ja äänestää voi suoraan omaa ehdokasta. Ehdokkaita on paljon vähemmän kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa tai kunnallisvaaleissa, sillä jokainen puolue voi asettaa ehdolle korkeintaan 20 ehdokasta. Luulisi, että tuosta joukosta nyt jonkun äänestämisen arvoisen ihmisen löytäisi.
Suurin syy äänestämättä jättämiseen on varmasti se, ettei jaksa etsiä tietoa ja haravoida ehdokkaita. Toinen syy voi olla, ettei asia tunnu koskevan itseä tai se on liian kaukainen. EU-vaaleissa ihmiset voivat ajatella, että EU on niin laaja organisaatio, ettei yhden valtion yksi kansalainen voi äänellään tehdä mitään. Totuushan on kuitenkin, että yksikin ääni merkitsee. Jostainhan niiden äänienkin on tultava. Miksei sitten Suomen kansalta?
EU tuntuu olevan suomalaisille vain kaukana siintävä tähti, jonka loisteen ovat kurkkudirektiivit ja kaikenlaiset rajoitukset ja säädökset himmentäneet. Todellisuudessa EU ei pelkästään rajoita, Suomea, vaan antaa myös mahdollisuuksia. Me nykynuoret emme enää edes osaa kuvitella Suomea ilman EU:ta, eikä paluuta entiseen enää edes olekaan. Vielä kymmenisen vuotta sitten, kun EU-aihe oli vielä pinnalla, sain useinkin kuulla mummuni suusta kommentin: "näin EU-aikana". Tämä kuului usein, kun jostain oli valittamista, sillä aina asia onnistuttiin kytkemään Euroopan unionin toimintaan ja maahamme sotkeutumiseen. Nykyään kuulee enää harvoin EU:ta syytettävän. Ihmisten asenteet ovat muuttuneet ja asiaan on sopeuduttu. Miksi kuitenkaan EU ei tunnu vieläkään tarpeeksi läheiseltä, että eurovaalit alkaisivat kiinnostaa?
Jos vanhempi väestö ei ole saanut rutiinia EU-vaaleissa äänestämiseen, ja EU tuntuu kaukaiselta, niin miksemme me nuoret sitten ota ohjaksia käsiimme ja anna äänemme kuulua? Varsinkin nyt, kun tiedämme, että äänestysprosentti on matala, niin äänemme merkitsee enemmän. Me olemme sukupolvi, joka on saanut EU-sivistystä jo koulussa. Tätä ei voi sanoa vanhemmasta väestä. Minulla on perheessäni eniten tietoa EU:sta, enkä pelkää käyttää sitä. Alkukesällä 2009 on seuraavat europarlamenttivaalit. Minä aion äänestää ja haastankin teidät kaikki siihen mennessä 18 täyttäneet äänestämään myös. Together we make a difference!
Tunnilla puhuimme nuorten äänestämättömyydestä. Vanhempi kansa äänestää tottumuksesta, nuoremmat saattavat jättää äänestämättä, jos eivät löydä sopivaa ehdokasta. Presidentinvaaleissa sopiva ehdokas tuntuu löytyvän helpoiten. Eduskuntavaalienkin alla ehdokkaat ovat näkyvästi esillä, eikä tarvitse nähdä vaivaa löytääkseen edes jonkun, jonka nimi alkaa kiinnostaa sen verran, että uurnille jaksaa raahautua. EU-vaalit ovatkin sitten ihan eri juttu.
Vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli 41,1 %. Jos alle puolet äänioikeutetuista äänestää, voidaanko sanoa demokratian toteutuvan? EU-vaaleissa on vain yksi vaalipiiri, ja äänestää voi suoraan omaa ehdokasta. Ehdokkaita on paljon vähemmän kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa tai kunnallisvaaleissa, sillä jokainen puolue voi asettaa ehdolle korkeintaan 20 ehdokasta. Luulisi, että tuosta joukosta nyt jonkun äänestämisen arvoisen ihmisen löytäisi.
Suurin syy äänestämättä jättämiseen on varmasti se, ettei jaksa etsiä tietoa ja haravoida ehdokkaita. Toinen syy voi olla, ettei asia tunnu koskevan itseä tai se on liian kaukainen. EU-vaaleissa ihmiset voivat ajatella, että EU on niin laaja organisaatio, ettei yhden valtion yksi kansalainen voi äänellään tehdä mitään. Totuushan on kuitenkin, että yksikin ääni merkitsee. Jostainhan niiden äänienkin on tultava. Miksei sitten Suomen kansalta?
EU tuntuu olevan suomalaisille vain kaukana siintävä tähti, jonka loisteen ovat kurkkudirektiivit ja kaikenlaiset rajoitukset ja säädökset himmentäneet. Todellisuudessa EU ei pelkästään rajoita, Suomea, vaan antaa myös mahdollisuuksia. Me nykynuoret emme enää edes osaa kuvitella Suomea ilman EU:ta, eikä paluuta entiseen enää edes olekaan. Vielä kymmenisen vuotta sitten, kun EU-aihe oli vielä pinnalla, sain useinkin kuulla mummuni suusta kommentin: "näin EU-aikana". Tämä kuului usein, kun jostain oli valittamista, sillä aina asia onnistuttiin kytkemään Euroopan unionin toimintaan ja maahamme sotkeutumiseen. Nykyään kuulee enää harvoin EU:ta syytettävän. Ihmisten asenteet ovat muuttuneet ja asiaan on sopeuduttu. Miksi kuitenkaan EU ei tunnu vieläkään tarpeeksi läheiseltä, että eurovaalit alkaisivat kiinnostaa?
Jos vanhempi väestö ei ole saanut rutiinia EU-vaaleissa äänestämiseen, ja EU tuntuu kaukaiselta, niin miksemme me nuoret sitten ota ohjaksia käsiimme ja anna äänemme kuulua? Varsinkin nyt, kun tiedämme, että äänestysprosentti on matala, niin äänemme merkitsee enemmän. Me olemme sukupolvi, joka on saanut EU-sivistystä jo koulussa. Tätä ei voi sanoa vanhemmasta väestä. Minulla on perheessäni eniten tietoa EU:sta, enkä pelkää käyttää sitä. Alkukesällä 2009 on seuraavat europarlamenttivaalit. Minä aion äänestää ja haastankin teidät kaikki siihen mennessä 18 täyttäneet äänestämään myös. Together we make a difference!
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
