tiistai 9. syyskuuta 2008

Keskustelevaisuus

Kurssista on nyt mennyt jo reilusti yli puolet ja minua jo harmittaa, että joudun luopumaan jakson lopussa tästä aktiivisesta ryhmästä. Keskustelevaisuus on yhteiskuntaopin opiskelun ydin!
Kun yhteiskuntaopin tavoite on aktivoida nuoria ottamaan selvää ja keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista, ihanne olisi, että jo oppitunnit demonstroivat yhteiskunnallista ajatustenvaihtoa ja jatkuvasti meneillään olevaa "neuvottelua" tulevaisuudesta. Mutta miten voimaannuttaa nuoret ottamaan osaa keskusteluun, antaa heille eväitä arvosta omia mielipiteitään sekä kykyä suvaita erilaisia näkemyksiä? Tyhjentävä vastaus noihin kysymyksiin olisi kultajyvä...Pääosa opettajan työtä on luoda puitteita ja pohjaa keskusteluille, seurata, ohjata ja kommentoida sitä ja tuoda siihen sopivasti tiedollista lisää tai pedagogista ohjausta. Kun nyt olen näin keskustelevaisen ja aktiivisen ryhmän käsiini saanut, haluaisin selvittää mikä tämän keskustelun positiivisen pyörteen luo? Pitkälti kyse on tietenkin ryhmädynamiikasta ja luottamuksellisen ilmapiirin syntymisestä. Olisikohan blogi kommentteineen lisäksi monipuolistanut vuorovaikutusta ja se olisi säteillyt luokkaankin?

Kurssin opiskelijat ovat tuntuneet kovin sitoutuneelta opiskeluun ja myös valmiilta arvioimaan omaa opiskeluaan ja kokemuksiaan yhteiskuntaopista. Yhteiskuntaoppi on filosofian ohella yksi harvoja lukion oppiaineita, johon kuuluu jo sisällöllisestikin itse oppiaineen kriittinen metatason tarkastelu. Eilisellä tunnilla aiheena oli nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja opiskelijat toivat laajalti esille omia kokemuksiaan peruskoulun yhteiskuntaopista ja reflektoivat yhteiskuntaopin merkitystä yhteiskunnallisen aktiivisuuden herättäjänä. Tällaiset keskustelut luovat vahvan osallisuuden tunteen, sillä niissä yhdistyvät opiskelijoiden omat kokemukset oppiaineen luonteen ja tavoitteiden tarkasteluun.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Median vaikutus yhteiskuntaan (Janikan ja Saaran alustus)

Nykypäivän yhteiskunta on tietoyhteiskunta, jossa ihmiset ovat riippuvaisia informaatioteknologiasta.
Viestintäkeinot sisältävät internetin, tv:n, lehdistön ja radion. Ne voidaan jakaa lehdistöön ja sähköiseen viestintään.
Kehittyneet viestintäkeinot ovat edistäneet yhteiskuntaa huomattavasti. Tiedon kulku on nopeaa ja uutta tietoa on saatavilla jatkuvasti. Yhteiskunta on mennyt monissa asioissa positiivisesti eteenpäin. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei media kuvaa todellisuutta objektiivisesti. Media pystyy painottamaan asioita tahtomallaan tavalla ja jättää esimerkiksi toisen puolen asiasta täysin huomiotta.

Mediakriittisyydestä puhutaan esimerkiksi kouluissa, mutta silti se unohtuu useasti erilaisia uutisia lukiessa. Median sanaa pidetään totuutena toisinaan huomaamattakin.


Teorioita median vaikutuksesta
Anu Mustasen kirja Mediapsykologia

Konsonanssimalli:
Mediavaikutukset voimistuvat sitä enemmän mitä enemmän samoja mediasisältöjä toistetaan eri mediavälineissä.
Kun samaa viestiä toistetaan eri mediaviestimissä samasta näkökulmasta syntyy mediayleisössä yhtenevää ajattelua.

Agenda setting:
Media ohjaa yleisön tietoisuutta asioista ja niiden olennaisista sisällöistä. Media rakentaa yleisön kongitioita siitä mitä he ajattelevat. Median ei katsota määräävän mitä ihmiset ajattelevat mutta medialla katsotaan olevan vaikutusta siihen mistä asioista ihmisillä yleensä on mielipiteitä.



Tilastoja
Median käyttö on nykyisin täysin arkipäivää. Nykynuoret tuskin osaavat kuvitella aikaa ennen internettiä, olemmehan kasvaneet käyttämään nettiä.
90% kaikista ikäryhmistä käyttää nettiä sähköpostin lukemiseen. Nettiä käytetään myös paljolti tiedonlähteenä. Tulee kuitenkin huomioida, että internettiin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahtoo, mediakriittisyys on tärkeä sana internetin tekstejä luettaessa.
Tilasto eri ikäryhmien internetin käytöstä


Suomen televisio on siirtynyt digiaikaan. Digiaikaan siirtyminen herätti runsaasti keskustelua - varsinkin negatiivista. Kuitenkin elokuussa tehty tutkimus osoittaa, että Suomen yli 2,2 miljoonasta television omistavasta taloudesta 98% on ostanut digisovittimen tai -television. Lopulta tunnumme menevän melko helposti median määräämien "sääntöjen" mukaan.
Digisovittimet


Siitä huolimatta, että sähköiset viestimet ovat yleistyneet runsaasti, sanoma- ja aikakauslehtiä luetaan ja tilataan edelleen paljon. Joukkoviestintämarkkinat ovat myös vuosi vuodelta kasvaneet, olipa kyse sitten sähköisestä, graafisesta tai tallenneviestinnästä.
Joukkomarkkinat



Tv:n täyttää nykyään pitkälti Big Brother ja sen kaltaiset tositv ohjelmat. Tv:hän alunperin luotiin tiedonvälitykseen. Myös lehdet, ja oikeastaan kaikki media on täynnä enemmän tai vähemmän turhia asioita.
Media on hieno ja tärkeä väline, mutta olisi tärkeää, ettei sitä tuhlattaisi pelkästään turhanpäiväisyyksiin.

Minkälaista elämä olisi ilman mediaa?
Miten media vaikuttaa meihin - muistammeko olla mediakriittisiä?

maanantai 1. syyskuuta 2008

Suomen koulujärjestelmästä (Pisa vs. Jokela)

Tästä aiheesta en täältä löytänyt yhtään postausta, vaikka aihe meitä lukiolaisia lähellä onkin...
Media on jo rauhoittunut tämän Jokela-kauhistelun kanssa, mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä tästä aiheesta...

Suomen koulujärjestelmä on viime vuosina saanut kansainvälistäkin huomiota loistavien Pisa-tutkimustulosten takia, ja koulujamme tullaan mielellään ihmettelemään milloin mistäkin maailman kolkasta. Kuitenkin samaan aikaan saamme kuulla lasten ja nuorten pahoinvoinnista ja lukea mm. Jokelan koulun tapahtumista.

Keskittyykö järjestelmämme suorituksiin ja jättää ongelmatapaukset huomiotta? Olemmeko me suomalaiset niin välinpitämättömiä, ettemme viitsi auttaa apua tarvitsevia, vai onko kyse siitä, että koska emme tiedä, mitä tehdä, emme tee mitään?

Mistä Suomen koulutusihmeessä siis on kyse? Onko sellaista edes olemassa? Antaako Pisa realistisen kuvan koulutuksen laadusta? Ottaako tutkimus huomioon esimerkiksi sen, että pienen, väestöltään homogeenisen Suomen on helpompi järjestää koulutus oppivelvollisuusikäisilleen kuin ison, monikielisen/kulttuurisen väestön omaavan maan?

http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_avaus/6352097.shtml
Mitäs mieltä tästä Tommy Tabermannin kannasta olette?
Tarvitsemmeko suvaitsevaisuutta ja rakkautta opetussuunnitelmaan?

Ovatko suomalaiset nykynuoret edes niin hukassa kuin media antaa ymmärtää? Esimerkiksi Aamulehti uutisoi viime viikolla, että nuoret tytöt ovat tyytyväisiä itseensä ja omaavat hyvän itsetunnon.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/102346.shtml
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/102468.shtml

Itse koen suomalaisen koulutuksen tason kohtalaisen hyvänä ja tasavertaisena kaikille, vaikka kyllähän siinäkin on puutteensa. Näin maailmanlaajuisesti sanoisin kuitenkin, että saisimme olla tyytyväisiä saamaamme koulutukseen. Toisaalta varsinkin isossa koulussa yksittäisten nuorten henkiset ongelmat jäävät huomiotta, eikä oppilaita osata ohjata hakemaan apua sitä tarvittaessa. Ehkä meidät suomalaiset on kasvatettu ajattelemaan, että toisten asioihin puuttuminen on rumaa, emmekä siksi välttämättä älyä auttaa.

En välttämättä lähtisi ajamaan Tabermannin ehdottamaa oppiainetta "suvaitsevaisuus ja rakkaus", vaan yrittäisin sisällyttää sen koulujen yleiseen ajatusmaailmaan esimerkiksi samantyyppisenä teemana kuten kestävä kehitys tai aktiivinen kansalaisuus. Kouluissa voitaisiin järjestää jonkinlaisia tempauksia tai keskusteluja. Varsinkin peruskouluissa voisi olla mukava saada enemmän ajatusta toisten huomioonottamisesta ja välittämisestä esille. Oppivelvollisuuden suorittaneilla olisi sitten myös hyvät henkiset pohjat elämälle.

Tuosta tyttöjen itseluottamusta käsittelevästä tutkimuksesta en nyt oikein osaa sanoa mitään, mutta olisi siitäkin kiva kuulla mielipiteitä...

Nuoret ja alkoholi

Nuorten keskuudessa on nykyään hyvinkin outoa jos ei ole kertaakaan ollut humalassa. Nuorten juominen on ollut paljon esillä, mutta asialle ei näytä löytyvän ratkaisua, miksi? Mielestäni vastaus on siinä, että asialle ei vain kertakaikkiaan ole mitään ratkaisua. Monien vuosien ajan nuoret ovat juoneet ja tulevat varmasti juomaan vielä pitkäänkin. Se on aika ihmeellistä jopa, sillä nuoret kyllä ovat hyvinkin tietoisia alkoholin haittavaikutuksista. Kouluissa joutuu pakollakin kuuntelemaan niitä lukuisia alkoholivalistuksia, mutta eivät ne todellisuudessa auta yhtään mitään. Ehkä nuoret eivät osaa arvostaa terveyttään tai luottavat siihen, että kyllä lääkäriltä aina lääkkeet löytyy joka asian parantamiseen


Miksi nuoret sitten juovat? Jollain juomisen syy voi olla paha olo. Halutaan unohtaa joku painava asia keinolla millä hyvänsä. Uskoisin kuitenkin, että aika pieni osa juo tälläisistä syistä. Monelle se on vaan se, että juominen on kivaa, se on muodissa jne. Ja onhan se totta, että alkoholin vaikutuksen alaisena on paljon sosiaalisempi ja täten yleensä saa paljon uusia ystäviä ja juttua riittää koko illalle. Alkoholi saattaakin olla monelle nuorelle sellainen rohkaisua antava asia. Toisaalta taas nuorten alkoholinkäyttö voi perustua siihen, että kaikki kaveritkin juo ja se nyt vain tuntuu ihan luonnolliselta asialta.



Miksi nuorten alkoholin käytöstä tehdään niin iso numero? Onhan se tietenkin totta, että nuorella iällä aloitettu ryyppääminen altistaa enemmän kaiken maailman maksasairauksille jne. Usein myös ollaaan varmoja, että nuori, joka ryypää on varmasti aikuisena alkoholisti. Tämä ei pidä paikkansa sillä, alkoholismiin sairastuminen ei ole niin yksiselitteistä, sillä siihen vaikuttavat myös esim. perinnölliset syyt. Alkoholi saa jotkut myös hyvin agressiivisiksi. Kännissä nuorten välille syntyykin enemmän tappeluita. Itse kuitenkin uskoisin siihen, että ei se ainoastaan ole se alkoholi joka saa siellä päässä napsahtamaan, vaan täytyy olla pohjalla jo jonkinlaista pahaa oloa ja alkoholi vain nostaa sen pintaan.


Nuoret juovat, vaikka se on lailla kiellettyä ja vaikka vanhemmat eivät siitä tietäisikään. Sitä on mahdotonta estää tai valvoa. Ainan nuoret löytävät jonkun joka suostuu hakemaan heille alkoholia viikonlopun piristeeksi. Eikä sekään auta, että poliisit vartioisivat yötä päivää nuorison suosimia paikkoja. Vaikka poliisipartioita lisättäisiinkin paljonkin ympäri kaupunkia, aina löytyy joku paikka, vaikkapa keskeltä metsää missä rellestää. Mitä järkeä tälläistä lakia on oikeasti pitää, kun sitä ei pystytä mitenkään valvomaan? Kuuntelin vähän aika sitten juttua radiossa aiheesta ja sielläkin mietittiin, että lain voisi poistaa kokonaa, sillä sen valvonta on täysin ryöstäytynyt käsistä. Ja tämähän kuluttaa valtionvaroja kun poliisit joutuu kyttäilemään kaikki viikonloput kaupungilla pussikaljalla olevia teinejä ja kyyditsemään heitä Paussille. Kyllä heille riittäisi varmaan töitä vakaviempienkin rikkomusten parissa. Eikä se oikeasti auta mitään jos nuori sinne Paussille viedään. Tietysti ilmoitetaan vanhemmille ja ehkä antavat lapsukaiselleeen vähän kotiarestia, mutta nuori lähtee han varmasti taas kohta salaa vähän juhlimaan.


Mielestäni tuo alkoholin oston ikäraja pitäisikin laskea alemmas tai poistaa kokonaan. Jos tämä poistuisi kokonaan teinit eivät ajattelisi juomista enää ehkä niin "coolina aikuisten juttuna". Toisaalta monet ovat miettineet, että silloin varmaan yhä nuorempi ja nuorempi alkaisi juomaan. Noh, tätä kyllä tapahtuu ihan muutenkin, vaikka alkoholin ikäraja onkin ollut se k18. Itseäni ei ainakaan kuudennella luokalla kiinnostanut mitkään ryyppäämiset. Käytiin vaan koulun discoissa ja juotiin limppaa ja syötiin poppareita. Itse tiedän tällä hetkellä ainakin kaksi tuon ikäisitä, jotka käyttävät alkoholia ja niitä on varmasti monia muitakin. Yhteiskunta muuttuukin koko ajan ja lakeja pitäisi myös päivittää sen mukaisiksi.

Mielestäni tuossa ikärajassa on muitakin huonoja puolia. Ensinnäkin jos kaikki me kiltisti odottaisimme, että täyttäisimme 18 ja sitten vasta maistaisimme ensimmäisen kerran alkoholia, voisi mopo karata kerralla käsistä. Olen kuullutkin monia tarinoita siitä kuinka ihmiset ovat vasta täysikään tullessaan alkanut juomaan ja kun se oli niin uutta ja ihmeellistä siihen tuli riippuvaiseksi. Mielestäni alkoholiin pitäisi totuttaa ja opettaa jo nuorempana. Tämä tarkoittaisi sitä, että nuoret oppisivat käsittelemään alkohia kohtuullisesti, niin ehkä sitten sillon 18 vuotiaana ei mopo niin helposti karkaisi käsistä.

Toisaalta jos alkoholin käyttö olisi sallittua kaikille, emme saisi nauraa niin kovan näköisille teineille "mäkinkulmalla" siideritölkki kädessä ;D

Alkoholivero

Väkevien alkoholien verotus nousi alkuvuodesta keskimäärin 11,5%.
Edelleenkin keskustellaan siitä, pitäisikö veroa nostaa entisestään.
Mitä mieltä te olette?

Edellinen korotus on lisännyt viinan tuontia Virosta.

"Tammi-huhtikuun aikana väkeviä alkoholijuomia tuotiin 2,7 miljoonaa litraa, kun vastaavana aikana vuotta aikaisemmin viinaa rahdattiin 500 000 litraa vähemmän." YLE Uutiset

Samaan aikaan alkoholikuolleisuus on noussut jatkuvasti
http://www.tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2006/ksyyt_2006_2008-05-26_kat_001.html

Asialle selkeästikin tulisi tehdä jotain. Onko ratkaisuna veron korotus entisestään?
Mielestäni veroa tulisi ehdottomasti korottaa.
Se kenties lisää entisestään viinan tuontia Virosta, mutta jokaisella ei kuitenkaan jatkuvaan matkusteluun viinan tähden ole mahdollisuutta ja uskon, että joukosta löytyisi ainakin joku, joka vähentäisi viinan käyttöä veronkorotuksen seurauksesta.

Myös eduskunnassa keskustellaan veron mahdollisesta korottamisesta.
Keskusta ja vihreät korottaisivat viinan hintaa

Valtiovarainministeriön alkoholiveroa pohtivaa työryhmää johtava Velipekka Nummikoski toteaa myös inflaation vaikuttavan veroon.
Mielestäni on typerää jos inflaation annetaan vaikuttaa alkoholiveroon. Alkoholismi on todellisuutta, sen aiheuttamia ongelmia sekä yksilölle, lähimmäisille ja yhteiskunnalle ei voi kieltää.
Tässä jotain ajatuksia, millaisia mielipiteitä teillä on?

Pyöräily Tampereella

Tampereen pyöräkaistoista tuntuu jokaisella tamperelaisella olevan jonkinlainen mielipide, olipa sitten pyöräilijä, jalankulkija tai autolla ajelija. Itse lasken itseni tuohon ensimmäiseen ryhmään, ja olenkin iloinen, että Hämeenkadulle saatiin vihdoinkin edes jonkinmoiset pyöräkaistat. Tosin niitten käytännöllisyydestä on olemassa monta mielipidettä sekä puolesta että vastaan. Joidenkin mukaan pyöräkaistat ovat aivan liian kapeita, ja yksisuuntaisuus tuo vaan lisää ongelmia. Toiset taas ovat sitä mieltä, että kaistat helpottavat huomattavasti pyöräilyä Hämeenkadulla eikä jalankulkijoitten enää tarvitse pelätä henkensä edestä hulluja pyöräilijöitä.Ennen Hämeenkadulla pyöräileminen oli silkkaa hulluutta: jos kelloa soitti edessä kävelevälle jalankulkijalle sai vastaukseksi vihaisia katseita ja paheksuvaa muminaa. Nykinen pyöräkaista on helpottanut jonkin verran pyöräilyä keskustassa, mutta paras vaihtoehto ongelmaan olisi mielestäni yksityisautoilun kieltäminen kokonaan keskustassa. Näin kaupunki saataisiin ihmisten eikä autojen käyttöön, pyörällä ja kävellen pääsisi nopeasi ja turvallisesti liikkumaan ydinkeskustassa ja viihtyisyyskin lisääntyisi. Joukkoliikenne voisi mielestäni liikennöidä edelleen entiseen malliin, näin esim. liikuntarajoitteiset pääsisivät myös keskustaan.Tampere on valitettavasti pyöräilyvastainen kaupunki ja asialle olisi mielestäni nopeasti tehtävä jotain parannusta. Tottahan toki nykyinen pyöräkaista on jo askel kohti parempaan suuntaa. Pyöräily on helppo ja nopea tapa liikkua paikasta toiseen, ja ilmastonmuutoksen ollessa nyt tapetilla pitäisi tamperelaisia kannustaa pyöräilyyn esim. hyvillä pyöräilyreiteillä.

Stubb vai Halonen?

Mitäs mieltä olette siitä, että presidenttimme Tarja Halonen on aikeissa osallistua EU:n ylimääräiseen Georgian tilannetta käsittelevään huippukokoukseen ja näin toimiessaan estää Alexander Stubbin pääsyn kyseiseen tilaisuuteen? Kokoukseen saa ottaa osaa kaksi edustajaa jokisesta EU valtiosta ja toisen näistä henkilöistä on oltava maan pääministeri. Matti Vanhanen siis osallistuu kokoukseen joka tapauksessa. Aleksander Stubb on ollut aktiivisesti mukana Georgian kriisin selvittelyssä Etyjin puheenjohtajan ja Suomen ulkoministerin roolissa. Tarja Halonen taas haluaa ottaa osaa kokoukseen sillä perusteella, että kokouksessa käsitellään tasavallan presidentin toimivaltaan kuuluvia asioita. Mutta koska kaikki kolme eivät voi ottaa osaa tähän huippukokoukseen, niin kenet sitten jätetään ulkopuolelle ja millä perusteella?
Tässä vielä linkki aiheeseen liittyen, mikäli tämä selitys ei selventänyt asiaa. :)